Mikä on runon ' Rima LIII ' kirjoittanut Gustavo Adolfo Bécquer?


Paras vastaus

Pidän Snavelyn käännöksestä, jonka olen liittänyt espanjankielen alle. Analysoisin sitä kolmesta näkökulmasta.

Yhtäältä se vangitsee totuuden, että jokainen hetki, jokainen rakkaus, jokainen kokemus on todella ainutlaatuinen eikä koskaan palaa. Romantisoidun rakkauden ylösalaisin on, että se todella on ainutlaatuinen. Haittapuoli on, että se on todella ainutlaatuinen, ja se on yleensä lyhytaikainen, kuten pääskyset, jotka lentävät ympäriinsä.

Toisaalta ajattelen, kun Bécquer asui: Espanja 1800-luvulla. Keskiajalta huolimatta saattaa olla syytä huomata, että Euroopassa oli keskiaikainen kirjallisuusperinne, jossa korostettiin ”kohteliaisuutta” – idealistista, romantisoitua, ritarillista ja niin edelleen. Näemme edelleen näitä elementtejä kaikesta Shakespearesta nykyaikaisiin rakkauskappaleisiin (joita muusikot kutsuvat joskus ”soihtujen kappaleiksi”).

Kolmanneksi voin lukea sen melko itsepintaisena, häpeällisenä ja ylimielisenä – a kommentoi, kuinka kun me ihmiset rakastumme ja aivomme ovat täynnä oikeaa neurokemikaalien sekoitusta, olemme ytimessämme varmoja , että kukaan ei ole koskaan rakastanut näin ennen tai koskaan enää. Bécquer menee niin pitkälle, että verrataan rakkauttaan Jumalan edessä tapahtuvaan palvontaan, eräänlaiseen liioiteltuun rakkauteen, joka ei ole harvinaista aikakauden eurooppalaisessa runoudessa. (Runo muistuttaa minua tältä osin Andy Kimin 1970-luvun hitistä ”Rock Me Gently” ja niin monista muista ”soihtu” -lauluista.)

Bécquer on voinut olla vilpitön uskoessaan, että hänen rakkautensa oli ainutlaatuinen eikä mitään sellaista nainen (tai mies? – rakkaansa sukua ei ollut määritelty) kokisi koskaan uudelleen. Tai hän on saattanut olla satiirinen, tietäen, että rakastunut on täynnä ihmisluontoa. (Vertaa Shakespearen ”Ihmisen seitsemän ikää”, kun hän kirjoittaa ”… ja sitten rakastaja huokaa kuin uuni …” käyttäen hyvin mekaanista metaforaa rakkauden korotetusta tilasta. Eikö Bécquer ollut satiirinen? . En ole lukenut tarpeeksi häntä tai hänen historiaansa tietääkseni.

Sillä välin lopetan sanonnan, jonka minulle sanotaan olevan polynesialaisesta kulttuurista ja joka voi toimia neuvona rakastetulle: ”Yksi rakkaus parantaa toisen. ”

RIMA LIII

Volverán las oscuras golondrinas

en tu balcón sus nidos colgar,

y otra vez con el ala a sus cristales

jugando llamarán.

Pero aquellas que el vuelo refrenaban

tu hermosura y mi dicha aikalaisen,

aquellas que aprendieron nuestros nombres …

¡esas … no volverán!

Volverán las tupidas madreselvas

de tu jardín las tapias a escalar,

y otra vez a la tarde aún más hermosas

sus flores se abrirán.

Pero aquellas, cuajadas de r ocío

cuyas gotas mirábamos temblar

y caer como lágrimas del día …

¡esas… no volverán!

Volverán del amor en tus oídos

las palabras ardientes sonar;

tu corazón de su profundo sueño

tal vez despertará.

Pero mudo y absorto y de rodillas

como se adora a Dios ante su altar,

como yo te he querido …; desengáñate,

¡así … no te querrán!

– Gustavo Adolfo Bécquer

Tummat pääskyset

Tummat pääskyset palaavat taas

ripustamaan pesänsä parvekkeellesi,

heidän siipensä sykkivät taas pehmeästi ikkunaruudussa,

soittavat leikkisästi.

Mutta ne, jotka pysähtyivät hetkeksi lennolleen

nähdäksesi kauneutesi ja onneni,

ne, jotka oppivat laulamaan nimiamme …

he … eivät palaa!

Paksut ryhmät kuusama, puutarhasi palaa,

ihastuttavampi kuin koskaan,

kiipeämällä mudan tiiliseiniin, iltapäivällä,

niiden hajustetut kukat avautuivat täyteen.

Mutta ne, jotka oli peitetty raskailla kastepisaroilla,

joita katselimme vapisemassa ja putoamassa,

kuin päiväkyynät … > he … eivät palaa!

Rakkaus taas palaa

kuulostamaan palavilla kuiskauksilla korvissasi;

taas ehkä sydämesi

herätetään nukkuvasta unesta.

Mutta hiljainen, syventynyt ja polvillaan,

kuten Jumalaa ennen hänen muutoksensa palvotaan,

kuten minäkin rakastin sinua rakas … älä eksy,

tällainen rakkaus … ei palaa!

– Kääntäjä Robert Lincoln Snavely

RIMA LIII

Vastaa

Se on hyvin yksinkertainen runo rakkaudesta.

Runo viittaa siihen, että rakkaudet palaavat takaisin (näiden ”oscuras golondrinas”, ”tupidas madreselvas” jne. muodossa), mutta se on erilainen rakkaus. Metafora on varsin sopiva: linnut palaavat takaisin tiettyyn kaupunkiin, lehdet kasvavat uudestaan ​​vanhassa puussa, mutta ne eivät ole samoja lintuja eivätkä samoja lehtiä. Samalla tavalla, Becquer sanoo, rakkaus palaa ihmiselle, mutta eri tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *