Paras vastaus
En tiedä erityisesti pastasta ja A: sta, mutta tosiasia on, että sama kieli voi havaita toisen kielen äänen eri tavoin sen suhteen, miten heidän tulisi edustaa sitä omassa ääntämisessä.
Minulle esimerkki on espanjalainen O-vokaali. Britit lausuisivat Carlosin ”kah-lossiksi” * – tätä lukevien amerikkalaisten on kuviteltava brittiläinen lyhyt O-vokaali, joka on lyhyt, huultenmuotoinen eikä aina niin alhainen kuin ”ah”. Amerikkalaiset sanovat yleensä ”karr-lohss” – heillä on pitkä O-vokaali. Britit lukevat tämän, mikä tarkoittaa melko puhdasta vokaalia, ei ”uh-oo” tai ”er-oo”, johon meillä on tapana diftongongoida.
Miksi kukin maa ei lausu sitä samalla tavalla? Espanjalainen O on jossain näiden kahden äänen välissä, ja jokainen aksentti (-ryhmä) on menossa ohjelmistonsa lähimpään vokaaliin, joka kuulostaa riittävän sopivalta. Mutta kahden maan välisten yleisten vokaalierojen takia nämä ovat kaksi erilaista vokaalia. Amerikkalaiset lyhyet O-vokaalit eivät usein ole lyhyitä tai pyöristettyjä, mutta pitkä takaosa A-ääni – joten ”karr-loss” olisi meille ”britteille” karr-lahss. Vaikka se, että brittien pitkät O: t ovat usein voimakkaasti diftongongoituneita, tarkoittaa, että ne ovat vielä kauempana puhtaasta espanjalaisesta O.
Ehkä amerikkalaiset kokevat italialaisen A: n pastassa olevan lähempänä pitkää selkää A kuin heidän lyhyt etuosa A, jota usein nostetaan, pidennetään ja diftongisoidaan? Monille amerikkalaisille ”pasta” olisi ”peh-a-sta”. Luultavasti monet heistä sanovat sen, mutta se ei ole vaihtoehto niille, jotka haluavat päästä lähelle alkuperäistä. Vaikka taas pitkälti brittiläisessä englannissa, lyhyt etuosa A on aidosti lyhyt ja yksi ja lähempänä italialaista A: ta kuin pitkä takaosa ”ah”.
* Tiedän, että yleistän brittiläisiä aksentteja täällä, anteeksi Skotlantilaiset jne. TBH Yleistän myös amerikkalaisia aksentteja, mutta se pätee tilastolliseen enemmistöön.
Vastaus
Amerikkalaiset oppivat italialaisten ruokien sanat italialaisilta maahanmuuttajilta Yhdysvaltoihin, jotka puhui italialaisia sanoja äidinkielenään. Siten amerikkalaiset lausuvat italialaisten ruokien nimet (ja italialaiset nimet) niin lähellä alkuperäistä italialaista ääntä kuin pystyvät hallitsemaan. Pelkään, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”oikea” ääntäminen; on vain tavanomainen ääntäminen. ”Pass-ta” saattaa kuulostaa oikeammalta englantilaiselle, mutta se johtuu vain siitä, että se on tavanomainen ääntäminen. Myöskään ”Pahs-ta” ei ole ”oikea”, mutta se on yleinen amerikkalainen ääntäminen, ja kaiken muun sanominen kuulostaisi amerikkalaisten korville hyvin outoa.