Paras vastaus
Rakas ystäväsi, ensinnäkin, tiedät mikä on taivas ja mikä on helvetti? Sitten saat vastauksesi.
Taivas ja helvetti ovat ilmeisesti mielen kannalta, heillä ei ole olemassa muualla olemassaoloa. Joten ”taivas” on tilanne, jossa mieli saa sen, mikä syvästi kiistää, rentoutumisen. Tämä rentoutuminen ei ole mahdollista muuten levottomassa elämässä. Yhteinen elämä on pelkkää levottomuutta. Eikö? Provokaatio, levottomuus, jännitys ja siitä seuraava turhautuminen.
Taivas on yritys, joka toisaalta rentouttaa sinua ja toisaalta antaa sinulle rohkeutta, että se voi tapahtua! Että ei ole mahdotonta, että tilanne ei ole toivoton. ”Voin olla vapaa! Syvimmät unelmani eivät olleet vain hölynpölyä. Oli toteutettavissa. Ne voidaan toteuttaa! ”
Ja mikä on syvin unelmasi? Ei unta, jonka alat omaksua täältä. Syvin unelmasi on olla vain sellainen, mitä olet, sellaisena kuin olet todella. Ja maailma antaa sinulle tuhat unta, mutta ei tätä. Tämä on oma alkuperäinen unelmasi. Taivas on hetki, jolloin huomaat, että tämä unelma on mahdollinen. Taivas on hetki, jolloin näet selvästi, että tässä vihamielisessä maailmassa rakkaus on mahdollista! Eikä vain teoreettisesti, se on mahdollista myös sinulle. Se on siellä!
Sitä ei tapahdu itsestään, koska olet sellainen kuin olet, olet vain jumissa. Se tapahtuu, kun sattumanvaraisesti keskellä sidottua maailmaa, sattumalta kohtaat vapauden, kohtaat rakkauden musiikin. Se on ”taivas”.
Olet kamppailevaa, työtä tekevää, jotenkin jatka itsesi kantamista, harhailet ja pidät elämää roskana. Olet luopunut kaikesta toivosta, ja sitten toivo syttyy uudelleen. Se on ”taivas”. Ja se ei ole vain toivo, että jotain voi tapahtua tulevaisuudessa, se on myös otettavaksi. Ojenna kätesi ja ota se! Se on ”taivas”.
Väärä ei koskaan myönnä, että olen vain varjo. Se sanoo, että siellä ei ole muuta kuin minä. Itse maailma on ”taivas”. Milloin maailma on ”taivas”? Kun huomaat, että maailma on kuin ovi, portti ulkopuolelle, nyt se on taivas! Takana ei ole taivas. Muistaa! Koska sen ulkopuolella ei ole mieltä, ja mielessä ovat ”taivas” ja ”helvetti”. Maailma on ”taivas”, kun se on portti ulkopuolelle. Itse maailma on ”helvetti”, kun maailmasta tulee itsessään objektiivinen todellisuus. ”Olen kaikki!” Kun maailma sanoo: ”Minä olen kaikki mitä on”, niin maailma on ”helvetti”.
Kaikki ei ole ”taivasta” eikä ”helvettiä”. ”Taivas” on olemassa meille, koska olemme kaukana totuudesta. Kun olet kaukana jostakin, vasta silloin se näyttää olevan ”taivas”.
Sanoimme, että maailma on portti ulkopuolelle. Sen ulkopuolella ei ole taivasta tai helvettiä! Siellä on vain tyhjä hiljaisuus. Taivas on tarkoitettu eksyneelle ja yhtäkkiä oppaalle. Helvetti on silloin, kun olet eksynyt tiensä ja ympärillä on ääniä, jotka sanovat, että et voi palata takaisin, että ei ole kotia.
Tulee kohta, jossa ei ole taivasta eikä helvettiä. ”. Joten helvettiin taivaaseen ja sitten sen ulkopuolelle!
Juuri taivasta kaipaava asia, juuri kärsivä asia ja sen vuoksi taivas oli kuin palsami. kärsimysten jälkeen tuo asia on nyt hyvin rauhallisesti eläkkeellä. Mennyt. Sen jälkeen. Valmis.
Toivon nyt, että sait vastauksesi.
Artikkelin lähde on ”Sanat hiljaisuuteen”, josta voit saada lisää selkeyttä.
Vastaa
Annan sinulle vastauksen, jota kysymys kysyy, mutta tämä vastaus on myös pelottavan totta.
Mikään muusta vastauksesta ei näytä olevan silmiinpistävää lähempänä totuutta.
Kyllä, Helvetti on monien mielestä parempi kuin Heaven.
Itse asiassa Helvetti on oikeastaan verrattain lempeä. Miljardit, jotka vaeltavat tänään maapallolla, elävät elämäänsä lähellä ateismia. Olen melkein yksi heistä. He elävät, työskentelevät, itkevät, menevät naimisiin, taistelevat jne. He tietävät jonkin varjostetun ajatuksen totuudesta, jolla Jumala koskettaa heidän elämäänsä pienillä tavoilla. Ja siitä heidän on toimittava. Suurin osa ei tee mitään, mutta elää elämänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Useimmat eivät voi nähdä itseään sellaisina kuin ne ovat. He eivät näe omaa etua sokeutuneena omasta ‘ kohtuullisuudesta . He eivät näe monia vikojaan ja vikojaan, joita sokeutuu heidän oma itsetunto . He loukkaantuvat ja haavoittuvat, mutta tekevät.
Ja sitten he kuolevat. Rikkoutuneiden ruumiinsa tuhoutuessa ei ole enää mitään jäljellä heille sopiva, mutta heidän iankaikkisen sielunsa, heidän henkensä muoto. Jumala on vieraillut heidän luonaan ja hetkessä esittänyt osan heitä rakastavan Jumalan äärettömästä todellisuudesta. On armo, että se on vain osa. Jos Jumala osoittaisi enemmän tästä äärettömästä ylityksestä, kaikki voisivat paeta hänen kirkkautensa edestä.Heidän sielunsa tila painaa raskasta heidän edessään. Omistavatko he itsensä Jumalan armosta vai pakenevatko he vihaa jumalallista hyvyyttä ja omaa turmeltuneisuuttaan? Hetkessä he panevat itsensä Jumalan tuomioon joko helvetin kurjuuksiin tai taivaan armoihin.
Helletylle, helvetille on armo.
He eivät voineet pysyä tuossa jumaluuden katseessa. Taivas ja tuo majesteetti olisivat pahempia kuin mikään helvetissä. Taivas on kuuma Jumalan rakkaudesta. Helvetti on kylmä, jähmettynyt kuolemaan. Siellä sielut vääntelevät omassa kadotuksessaan. He ovat nähneet itsensä ehkä ensimmäistä kertaa rehellisesti tuossa Jumalan hyvyyden täydellisessä peilissä, ja he epätoivoivat. Epätoivo: heidän pikkumainen elämänsä sulaa kuin lumi Herran silmäyksellä ja he hylkäävät Jumalan rakkauden. Jumala ei heitä ketään helvettiin. He pakenevat Hänen rakastavasta kädestään.
Hellille helvetti on kauhu.
Kaikki mitä voisivat on kadonnut ikuisesti. He ovat lukittaneet itsensä omalla tavallaan. Jumala on lempeä ja näytti heidän sielulleen hyvyyttään pienillä tavoilla elämänsä aikana. Hän toivoi, että he kääntyisivät hänen puoleensa. Mutta nyt he näkevät hänet kasvotusten, mutta eivät nytkaan täysin. Jos Jumala ei ole heidän ”kupillinen teetä”, he viettävät ikuisuuden kiristämällä hampaitaan kuppiin. Heillä ei ole teetä. Heillä ei ole mitään. He ohjaivat maallisen elämänsä poispäin Hänestä, joka on kaikki, kaikki, kaikki. Meiltä vaaditaan hyvin vähän. Vain vähän tunnistaaksemme oman heikkoutemme ja virheemme, valitse Jumalan hyvyys ja totuus ja heittäkää itsemme hänen armoonsa ja rakkauteensa. Olemme murtuneita, ja vain Hänessä on mitään kokonaisuutta.
Voit puhaltaa Jumalan.
Hän sallii sen. Mutta kun tuomiopäivä tulee, Hän osoittautuu liian suureksi. Sinä päivänä itket . Tulijärvi tuntuisi armolta, mutta lohdutusta ei tule. Närsivä apatiasi muuttuu suruksi. Suru siitä, että näet nyt kokonaisuudessaan sen, mitä sinulle jatkuvasti kuiskattiin jokaisena elämäsi päivänä vielä pienellä äänellä. Juuri hylkäsit tuon pienen totuuden omassa ”elämänherkkyydessäsi”.
Turvapaikkasi olisi vain sinun oma täydellinen kurjuus.
Ja se ei riitä. Saatat mieluummin helvettiä, mutta vain siksi, ettet salli itsellesi muuta vaihtoehtoa. Saatat olla inhoava ajatus Jumalasta ja hänen kirkostaan maan päällä, mutta et edes tunne Jumalaa sellaisena kuin hän on. Ja Hänen kirkkonsa asuttavat kokonaan ihmiset, jotka ovat yhtä kaatuvia ja heikkoja kuin sinäkin.
On parempi, että kärsimme hetken rakkaudessa kuin kiroamme ikuisuuden hylkäämällä itse Rakkauden.