paras vastaus
alkuperä? Sanan todellisen määritelmän löydät vain .Mother LANGUAGE -sivulta, mikä tahansa muu kieli, koska he tietävät, että merkitys on vain arvaaminen. Voisiko tämä tai se, on Raamatusta, jumalista jne., Mikä ei ole sallittua etymologiassa, ei arvaamista, vertailua ja pahinta on, että ammattikielitieteilijät sivuuttavat säännöt. He käyttävät Googlea helpommalla tavalla, ja siellä on paljon roskia siellä varastoituna vuosien varrella. Ei toimi niin, että sinun on hajotettava kyseinen sana alas ja melkein jokainen kirjain laitettiin sinne syystä. Joten fysiikka äidinkielellä on kirjoitettu FIZIK. Fi seisoo ajattelun johtimissa, se on kuin filosofiassa, joka muuten johtuu äidinkielestä.
Fi – llo – zo -fi = ajattelun johdot ovat yhteydessä toisiinsa, llo = ajattele, kuten logiikassa = vastauksen löytäminen ajattelemalla.Kreikan kielellä on järkevää tapaa, jolla he selittävät sen, mutta he eivät voi selittää, mikä filos ja Sophia -määritelmä on, koska he vain tekivät sanoja, mutta kuten näette, heillä kaikilla on sama juurifi, joka voidaan selittää vain albanian kielellä. Sama pätee älykkyyteen, näet TELLI = FILLO = saman merkityksen ajattelun johdot ja GENCE = löydettävän, niin että sen merkitys, ajatteluprosessi löytää vastaukset. Palaa fysiikkaan uudelleen
Fi – zi – ik = ajattelu luonnosta ja kaikesta, mikä ympäröi meitä, ZI – IK tarkoittaa sitä, mihin ääni menee, ylöspäin ilmassa, kaikkialla.
Vastaus
Monet kirjeistämme alkoivat 4000 vuotta sitten egyptiläisinä hieroglyfisymboleina, joihin heitettiin hautausmaa semiittisiä, foinikialaisia, kreikkalaisia ja roomalaisia vaikutteita. jonka tiedämme tänään olevan suurelta osin paikallaan – lukuun ottamatta ”J”, “U” ja “W” -, mutta kirjaimia oli 29, mukaan lukien ampersandi.
Lähde: (Aakkosjärjestyksessä: miten jokainen kirjain kertoo Michael Rosenin tarinan.)
Tässä on tarina jokaisen aakkosen takana.
A
Käännä ”A” ylösalaisin ja sinulla on hyvä sen alkuperäisen muodon ja merkityksen tunne, kun se otettiin käyttöön noin 1800 eKr. Muinaista semiittiä muistuttavan eläimen päätä, jolla on sarvia tai sarvia, kirjaimen alkuperäinen merkitys oli ”härkä”.
B
Käännä ”B” vatsalleen ja näet kodin – jossa on ovi, huone ja katto. Nyt sinulla on jonkinlainen käsitys siitä, miksi 4000 vuotta sitten Egyptissä ”B” (joka kuulosti h: ltä) oli hieroglyfi, joka tarkoitti ”suojaa”.
C
Ensimmäinen C-muoto nousi esiin foinikialaisessa ja tarkoitti metsästäjän keppiä tai bumerangi. Kreikkalaiset nimensivät sen uudelleen ”gammaksi” ja kun he siirtyivät lukemiseen oikealta vasemmalta vasemmalta oikealle vuonna 500 eaa., He käänsivät muodon. Kun kirje levisi Italiaan, se sai puolikuun muodon, ja nykyinen C syntyi.
D
Noin 800 eKr. foinikialaiset alkoivat käyttää ”dalettia” – tai karkeaa kolmiota, joka on vasemmalle päin – mikä kääntyi oveksi . Kreikkalaiset hyväksyivät sen ja nimeivät sen uudelleen ”delta”. Roomalaiset lisäsivät myöhemmin sarjoja ja vaihtelivat viivojen paksuutta pehmentäen toista puolta puoliympyräksi.
E
3800 vuotta sitten kirjoitettu ”E”, joka lausutaan semitiksi ”h”, muistutti keppiä, jossa oli kaksi kättä ja jalka, joka oli tarkoitettu merkitsemään ihmistä muodossa. Kreikkalaiset käänsivät sen ympäri vuonna 700 eaa. Ja vaihtivat ääneksi ee.
F
Foinikialaisten aikojen ”F” muistutti ”Y”: tä ja kuulosti ”waw”. Muinaiset kreikkalaiset muuttivat sen digammaksi ja käänsivät Y-kirjaimen näyttämään humalattomalta versioltamme F. Roomalaiset säätelivät kirjeen kirjoittamista vuosisatoja myöhemmin vetämällä ristiviivat kiinteisiin geometrisiin suoriin kulmiin antaen sille myös ”fff” -äänen.
G
Tämän päivän kirjain G on peräisin kreikkalaisesta zeta-kirjaimesta, joka näyttää kirjaimeltamme Minä ”, mutta se lausuttiin” zzziksi ”. Noin 250 eKr. Roomalaiset muuttivat tämän oudon kirjaimen muotoa näyttämään enemmän ”E”: ltä ilman keskimmäistä vaakavarsi ja levittivät sitten ”g” -äänen, koska he eivät tarvinneet z-ääntä latinaksi. Ajan myötä puolikuu kaartui.
H
Aidan egyptiläisen hieroglyfin perusteella se on yksi kiistanalaisimmista englannin kielen kirjaimista. Kirjeeseen liittyvä henkeäsalpaava ääni sai tutkijat väittämään, että kirjain oli tarpeeton – ja monet latinalaiset ja brittiläiset tutkijat alkoivat pudottaa H-kirjainta vuonna 500 jKr. Kiistelystä huolimatta ”H” varmisti paikan aakkosissamme.
I
Noin 1000 eaa, kirjain ”I” oli ”yod”, mikä tarkoittaa käsivartta. Kreikkalaiset hyväksyivät kirjeen nimellä ”iota” muuttamalla sen pystysuoraksi. 700 eKr. ”Minusta” tuli suora viiva, jota käytämme tänään.
J
“I” oli suosittu kirjain ja usein stand-in ”j” -äänille. Aakkosemme punapäinen pojanpoika ”J” otettiin käyttöön standardoidussa oikeinkirjoituksessa vasta 1400-luvulla espanjalaisten toimesta, ja se ilmestyi jatkuvasti painettuna noin vuonna 1640.
K
Mikä näytti olevan ojennettu käsi yhdellä sormella ja peukalolla, ilmestyi Egyptin hieroglyfit noin vuonna 2000 eKr. Muinaiset semiitit kutsuivat sitä ”kaphiksi” eli ”kämmeneksi”, joka kuulosti ”K.” Noin 800 eKr. Kreikkalaiset käänsivät sen päinvastaiseksi ja ottivat sen omaksi ”kappakseen”.
L
Koukunmuotoinen kirjain, johon viitataan nimellä ”El”, joka tarkoittaa ”Jumalaa”, syntyi muinaisissa semiittisissa kirjoituksissa noin 1800 eKr. Foinikialaiset suoristivat koukun, käänsivät asemaansa ja kutsuivat sitä ”lamediksi” (”lah-med”), mikä tarkoittaa karjantuottajaa. Jälleen kreikkalaiset käänsivät kirjeen ja nimeivät sen uudelleen ”lamdaksi”. Roomalaiset suoristivat alareunan suoraan kulmaan.
M
Neljä tuhatta vuotta sitten egyptiläiset piirtivät pystysuoran aaltoviivan, jossa oli viisi huipua, merkitsemään ”vettä”. Semitit pienensivät aaltojen määrän kolmeen vuonna 1800 eKr. foinikialaiset jatkoivat suuntausta poistamalla vielä yhden aallon. Vuoteen 800 eKr. Huiput muuttuivat siksakeiksi ja rakenne tehtiin vaakasuoraksi – äänemme ja ulkonäön ”M”.
N
Noin samaan aikaan kuin ”M”, Egyptissä oli nousemassa ”N”, jonka päällä oli pieni aaltoilu ja suurempi alla. Sana on käännetty ”käärme” tai ”kobra”. Muinaiset semiitit antoivat sille äänen ”n”, mikä tarkoittaa kalaa. Noin 1000 eKr. Merkki sisälsi vain yhden aallon, ja kreikkalaiset nimeivät sen ”nu”.
O
”O” aloittaa elämänsä egyptiläisillä hieroglyfeillä (aikanaan ”M” ja ”N”) ”silmänä”. Semitit kutsuivat sitä ”ayiniksi”, mutta gutturaalisella äänellä, joka kuulostaa ”ch” (ajattele heprealaista nimeä Chaim). Foinikialaiset pienensivät silmänsä vain oppilaan, O: n ääriviivoihin.
P
Käänteinen ”V” -muoto esiintyy varhaisemmisissä kielissä 3800 vuotta sitten, kuulostaen ”pe” ja ”suu”. Foinikialaiset sovittivat sen yläosassa olevaan diagonaaliseen koukun muotoon. Roomalaiset sulkivat silmukan ja käänsivät sen oikein vuoteen 200 eKr.
Q
Noin 1000 eKr. ”Q”, joka kuulosti ”qoph”, tarkoitti joko ”apinaa” tai ”villapalloa”. Rosenin mukaan tutkijat ovat edelleen jakautuneet. ”Q” oli sitten ympyrä, jonka läpi kulkee pystysuora viiva. Tunnistettu ”Q” ilmestyi roomalaisissa kirjoituksissa vuonna 520 eKr. Samoin keksittiin sääntö ”u jälkeen q”.
R
”R” esiintyy ensimmäisen kerran muinaisessa semiitissä ihmisen profiilin muodossa. Äännetty ”resh” se käänsi (ei yllätys) ”pää”. Roomalaiset käänsivät sen oikealle ja lisäsivät hännän ”luultavasti erottaakseen sen P: stä”, kirjoittaa Rosen.
S
Varhaiset ”S: t” ilmestyivät 3600 vuotta sitten vaakasuorana, kaarevana ”W” -muotona, tarkoittaen jousiammuntaa . Foinikialaiset lisäsivät kulmikkuuden, joka näyttää enemmän kuin meidän ”W”. Tässä vaiheessa se tunnettiin nimellä ”säären”, joka tarkoittaa ”hammas”. Varhaiset kreikkalaiset käänsivät sen pystysuoraan ja kutsuivat sitä ”sigmaksi” s-äänellä – ja roomalaiset käänsivät sen.
T
”T” on nykyaikaisessa, pienissä kirjaimissaan, löydetty kaikkialta muinaisista semiittisista kirjoituksista. Vuoteen 1000 eKr. Foinikialaiset viittasivat siihen ”taw” eli ”merkki” nykyisellä ”tee” -äänellä. Kreikkalaiset nimensivät sen tau-nimeksi ja lisäsivät ristiviivan yläosaan erottaakseen sen X: stä.
U
U-, V- ja W.-kirjainten välillä on paljon sekaannusta Rosenin mukaan foinikialaiset alkoivat käyttää kirjainta, joka näytti meidän ”Y”: ltä noin 1000 eKr. He kutsuivat sitä ”waw” eli ”tappi”. Kreikkalaiset hyväksyivät tämän vuonna 700 eaa ja kutsuivat sitä ”upsiloniksi”.
V
Roomalaiset eivät erottaneet V- ja U-ääniä – joten Venus lausuttiin itse asiassa” Weenus ”. Jopa Shakespeare käytti näytelmissään ja runoissaan U: ta V: n sijasta.Isot kirjaimet ”V” sanojen alussa alkoivat näkyä 1400-luvulla.
W
Keskiajalla Kaarle Suuren kirjurit olivat asettaneet kaksi U-kirjainta vierekkäin välilyönnin kanssa (kuten kirjaimellisesti ”kaksinkertainen U”), uuden kirjaimen, joka kuulosti kuin ”V.” Vasta noin vuonna 1700 W nousi painokoneisiin eri puolilla Eurooppaa ainutlaatuisena kirjaimena (ei kahta U: ta tai kahta V: tä vierekkäin). Ranskan kielellä tähän kirjeeseen viitataan edelleen nimellä ”kaksinkertainen V.”
X
Muinaisilla kreikkalaisilla oli kirjain ”ksi”, joka kuulosti kuin ”X”. Pienet kirjaimet ”x” saapuvat käsinkirjoitettujen varhaiskeskiajan käsikirjoitusten ja 1400-luvun lopun italialaisten kirjapainojen kautta.
Y
Alkuperäinen ”Y” kirjoitti aakkoset nimellä ”upsilon” tai ”U.” Noin 100 jKr. Roomalaiset lisäsivät aakkosiinsa ”Y”, yleensä merkitsemään jotain kreikkalaista alkuperää.
Z
”Z” voi olla aakkosen viimeinen kirjain, mutta se on vanhin. Kolmetuhatta vuotta sitten foinikialaiset käyttivät kirjainta nimeltä ”zayin”, joka tarkoittaa ”kirves”. Se näytti isolta ”I”: ltä, jossa oli ylä- ja alareunat. Kreikkalaiset omaksuivat sen ”zetaksi” noin 800 eKr., Kun siitä kehittyi moderni ”Z” -muoto (ja johti myös ”G”: n luomiseen), jossa kuului ”dz”. Kirje ei enää ollut käytössä vuosisatojen ajan, kunnes ranskalaiset normannit saapuivat sanoilla, jotka käyttivät Z-ääntä.