Paras vastaus
Korostettava ei ole aivan jännittynyt; se on mieliala. Ja painotettu verbi ei ole aivan verbi; se on apiverbi, joka korostaa pääverbiä.
Korostettu muoto korostaa, että toimi tapahtui. Sitä käytetään myös kysymyksissä ja negatiivisissa lausunnoissa.
Aikaisempi korostava (apu) verbi: did + säännöllinen verbi
Menneisyys: Mike meni lentokentälle hakemaan Bess-tätiä.
Aiempi korostettu: Mike teki mene lentokentälle hakemaan Bess-täti.
Esitä korostava (ylimääräinen) verbi: ei + säännöllinen verbi
nykyinen aika; Mike vierailee isoäitinsä luona joka viikonloppu.
Present Emphatic: Mike käy isoäitinsä luona joka viikonloppu .
Tulevaisuuden painottavaa ei ole, koska et voi vielä korostaa jotain, mitä ei ole vielä tehty.
Korostetussa muodossa käytetään verbiä tehdä verbin nykyisen muodon kanssa.
Dollari ei mene niin pitkälle tottunut.
Etkö mennyt lentokentälle pukeutuneena tuolla tavalla, vai mitä?
Et puhu minulle tällä äänellä, nuori mies!
Emme käytä tällaista kieltä tässä talossa!
Lopuksi voimme olla painokkaita äänettömästi käyttämättä painotettuja verbejä.
Et aio mennä rport pukeutunut niin!
Vastaa
Kiitos A2A: sta. Tätä kysymystä voidaan tulkita usealla tavalla, kuten muut vastaukset osoittavat. Oletan, että sen on tarkoitus viitata tapaan, jolla sanat lausutaan korostaaksemme niitä: stressi intonaation kautta / prosodi .
Jos yrität vain oppia englantia toisena kielenä ja haluat tietää, kuinka äännetään se, mutta et halua tietää kaikki nämä tekniset yksityiskohdat, paras neuvo on yksinkertaisesti kuunnella äidinkielenään puhuvia ja yrittää jäljitellä heitä. Se on monimutkaista, mutta niin kauan kuin löydät jonkin tavan korostaa oikeita tavuja, sinut ymmärretään, ja tämä on jotain, mitä parhaiten oppii käytäntö, ei selittämällä.
Stressi voidaan ilmaista useilla tavoilla eri kielillä, ja kaikilla näillä on oma merkityksensä englanniksi:
- Äänenvoimakkuus / voimakkuus / voimakkuus / näkyvyys: tämä on tärkeä tekijä ainakin englanniksi, vain voimakkaasti ääneen sana tuotetaan fyysisesti. Teknisesti tämä liittyy keuhkoista ja suun kautta tulevan ilmanpaineen määrään (voimakkuuteen) ääniä tuotettaessa.
- Pituus / kesto / puheenopeus / nopeus: kuinka nopeasti tai hitaasti tiettyjä ääniä syntyy, mikä pystyy korostamaan tai pienentämään.
- Äänenvoimakkuus / taajuus: tätä pidetään eri äänien pääkomponenttina, ja se voi liittyä myös korostukseen. Se vastaa myös useimpia tonaalisten kielten ominaisuuksia ja on tärkeää myös intonaation kannalta. Teknisesti tämä määräytyy sen mukaan, kuinka nopeasti äänen taitokset (soinnut) värisevät glottissa (äänilaatikko) ja suuontelon (suu) pituudessa. Tämä on tärkein syy miehillä ja naisilla, joilla on taipumus erottaa äänensä, ja myös lapsista. Mutta myös tietyllä alueella voimme hallita äänenvoimakkuutta puhuessamme erilaisten vaikutusten puolesta, kuten sanojen erottamiseksi tonaalisella kielellä tai stressin osoittamiseksi esimerkiksi englannin kielellä.
- Äänen / ääntämisen laatu: äänet voivat todella lausutaan eri tavalla riippuen siitä, ovatko he stressaantuneita vai eivät. Usein korostetut äänet ilmaistaan selkeästi ja voimakkaasti, kun taas korostamaton ääni voi heikentyä. Tärkeä esimerkki englannista on se, kuinka useimmista vokaaleista, kun ne ovat korostamattomassa tavussa, voi tulla ”uh” -ääni (nimeltään schwa ). Nopea tai rento puhuminen pikemminkin kuin huolellinen sanojen ilmaiseminen voi myös johtaa tähän, riippumatta stressistä / painotuksesta. Kuten tällöin, vähentynyt ääni voidaan itse asiassa lausua erilaiseksi ääneksi kontekstissa, mikä johtaa usein siihen, että korostamattomissa tavuissa on vähemmän kontrasteja.
Tavallisesti stressiä mitataan tavujen tasolla, jotka puolestaan liittyvät kunkin tavun ytimeen, yleensä vokaaliin (tai monimutkaiseen ytimeen, kuten vokaali + puoli vokaali, tai pitkään vokaaliin jne.) .).Joten voimme puhua korostetuista tavuista tai korostetuista vokaaleista , joilla on suunnilleen sama merkitys, mutta myös korosti sanoja hieman eri merkityksessä. Sanoissa on tyypillisesti korostettu tavu (ja joskus toissijainen stressi ja enemmän). Joillakin kielillä on yleisiä sääntöjä, joista tavu korostetaan (kuten tavallisesti viimeinen, viimeinen, viimeinen tavu monilla kielillä, kuten espanja), kun taas toisilla kielillä, kuten englannilla, ei ole luotettavia sääntöjä, ja stressi on vain muistettava. Sitten riippumatta siitä, mikä tavu sanassa korostetaan (ajattele tätä sanan osana siinä mielessä, että se voidaan ilmaista sanakirjassa), lauseen sanoja voidaan myös korostaa, ja tähän viitataan nimellä intonaatio . Kun korostamme sanaa, teemme niin yleensä korostamalla korostettua tavua sanassa. Mutta joskus koko sana (tai jopa koko lause) voidaan korostaa yllä luetelluilla eri tekijöillä.
Eri kielet yhdistävät nämä tekijät eri tavoin (tai eivät välttämättä käytä kaikkia niitä). Tärkein vaihtelee kielen mukaan, ja joskus jopa yksittäiset puhujat vaihtelevat siinä, mihin he luottavat stressiä osoittamaan. Jokainen heistä on todennäköisesti ymmärrettävää, mutta tarkka tasapaino on monimutkainen ja jotain äidinkielenään puhuvia pärjää hyvin tietyn normaalin vaihtelualueen sisällä. Englanniksi sanoisin rehellisesti, että kaikki nämä neljä tekijää ovat erittäin tärkeitä. Tavutasolla kenties pituus ja laatu ovat suhteellisen tärkeitä, kun taas sanatasolla kenttä ja äänenvoimakkuus ovat suhteellisen tärkeitä, mutta kaikki nämä tekijät ovat yleensä tärkeitä. On paljon tutkimuksia, jotka osoittavat, että puhujat ovat melko johdonmukaisia näillä tavoilla, vaikkakaan ei välttämättä tarkalleen minkä tahansa ominaisuuden korostustasoissa, mutta että he käyttävät niitä kaikkia osoittamaan stressiä. Joissakin tapauksissa havainnointia varten näyttää siltä, että puhujat luottavat enemmän yhteen tekijään kuin toiseen, mutta tulokset vaihtelevat jonkin verran tutkimuksen mukaan ja sen mukaan, millaista stressiä / painotusta tutkitaan. Lyhyesti sanottuna kaikki nämä tekijät yhdistyvät englanniksi, mikä antaa meille mielestämme usein yksinkertaisen asian: stressi . Muilla kielillä yksi tekijä voi olla tärkeämpi kuin muut: esimerkiksi espanjan kielellä laatu ei muutu paljon korostamattomissa äänissä (ei schwoja jne.), Kun taas tonaalisella kielellä, kuten kiinalainen sävelkorkeus, ei ole kovin merkitystä stressin osoittamisessa (ei enempää kuin englanniksi).
Mitä tulee painotuksen / stressin merkitykseen , on monia mahdollisuuksia, kuten: keskittyminen erityinen tärkeä sana, joka saattaa viitata kontrastiin: ”Ei, JOHN teki sen!” [ei Maria]; korostamalla jännitystä tai yllätystä; osoitetaan kysymys; tai jopa selventää sanaa, jota kuuntelija ei ymmärtänyt ensimmäistä kertaa; ja muutkin käyttötarkoitukset.
Lisätietoja suosittelen luokkaa tai lukemista prosodiatutkimuksesta. Tutkimus voi olla melko tekninen, koska se perustuu äänien akustiseen analyysiin (lähinnä ääntämisfysiikkaan) ja edellyttää jonkin verran yleistä tuntemusta kielitieteestä (kaikesta tavun rakenteesta eri kielien ääniin ja erilaisiin kielioppimalleihin, jotka saattavat vaikuttaa tai joihin vaikuttaa stressi jne.).