Paras vastaus
Pa-Ru on nimesi eikä sillä ole todellista japaninkielistä sanavastaavaa.
Ei ole kanjia, joka aloittaisi sanan ”P” -äänellä japaniksi. Nimi kirjoitettaisiin vain nimellä パ – ル. Tämä on yksinkertainen vastaus. Yritin kuitenkin tehdä samoin vuonna 1975 etu- ja sukunimeni kanssa.
Löysin kiinalaisia merkkejä, jotka sipasin amerikkalaisiksi aakkosiksi foneettisesti, vaikka länsimaisilla aakkosilla ei ole mitään yhteyttä symboleihin, jotka osoittavat enimmäkseen vain ensisijaisesti konsonantti ja vokaali. Yksittäisillä kanjilla on myös erityisiä merkityksiä, joilla ei ole asiayhteyssuhteita amerikkalaisiin nimiin.
Tämän tekeminen vei minut läpi kaikki alla olevat vaiheet, jotka ovat humoristisia ja viihdyttäviä japanilaisten kuulemaan selityksenä.
Nimeni on Michael Peterson.
Muunnin nimeni katakanaksi (tai hiraganaksi, joka olisi sivuuttanut tosiasian, että katakanaa käytetään vieraille sanoille ja nimille) aloittaaksesi. 🤭!
Vieraiden nimiä ei koskaan kirjoiteta kanjissa… mutta… en antanut sen estää luovaa henkilökohtaista halua.
Ma ke ru Pi ta so n
…. samalla kun se saadaan foneettisesti mahdollisimman lähelle Michael Petersonia, jopa kääntäen heidät päinvastaisessa järjestyksessä kuin “Peterson Michael”:
Pi ta so n… Ma Ke Ru. Katakanassa on: ピ タ ソ ン マ ケ ル
Ohitin tosiasian, että yksikään japanin nimi tai sukunimi, mukaan lukien kaikki Kanjin alkuperäiset sanat, ei voi alkaa P-äänellä. Kriittinen kohta tässä.
Ilmeisesti sitä ei ole japanilaisessa Kanji-nimessä tai alkuäänessä suurimmalle osalle japanin kielen natiivisanoista, jotka eivät ole japanilaisia (tai vieraita).
Sinnikkäin ja muutin tämän humoristiseksi tapaksi esitellä itseni käyttämällä tätä jäänmurtajana, jos minulla olisi paperi ja lyijykynä tapaamassa ihmisiä.
Voisin ja tein, annoin henkilökohtaiset esittelyt, joissa kirjoitin nimeni katakanaan JA kanjiksi käyttäen tätä lyijykynää, joka oli foneettisesti lähellä japanilaista nimeäni, mutta vääristyi juuri tarpeeksi sen välillä, kuinka merkkejä käytettiin ”melko harvoin”, sekä hämmentynyt ilme, jonka sain ”ilmeisesti” ”Ei-japanilainen ilme.
[Minusta tuli teknisesti jotain cosplay-länsimaista, jolla oli japanilainen hahmon nimi, ja tämä ulkomaisen näköinen kasvoni.]
Hidamura Makerusta tuli“ hauska ” ”Name….
Japanilaiset haluavat lausua tämän Hidamuraksi. Muista: Kanjilla ei ole annettuja japanilaisia sukunimiä tai P-äänellä. Siksi minun on muistutettava heitä siitä, että se on kuin japanilaisen sanan Shin ”PI” toisen tavun ”Pi” ääni salaa, joten se luetaan nimellä “Pitason”. (Hei, minun sallitaan olla yhtä ainutlaatuinen vieras ja outo kuin seuraava “kana na gaijin” (outo ulkomaalainen).
Hiraganassa Hidamura- ひ だ む ら on Kanjissa 秘 田村. Mutta… Tuomitsin sen Pi-ta-soniksi ja sain heti sekavan ilmeen, kun japanilaiset yrittivät selvittää miksi.
し ん ぴ – shinpi, substantiivi, joka tarkoittaa ”salaa” ( Kanji = 神秘). ”Mysteeri” tai jotain, jota ei voida ymmärtää, tai jota ei tunneta. Käytin vain viimeistä merkkiä, jolla on ”p” -ääni sana ”shinpi (mutta ei koskaan ole sellaista ääntä alkuperäisten japanilaisten nimien alussa).
Karkea käännös on” Secret Field Village ”. む ら / Mura on japanilainen sana kylä. Teknisesti tämä on suhteellisen mystinen ja suotuisa (henkisesti tai eeppinen) nimi. Se päättyy substantiiviin ( Kanji = 村), joka tarkoittaa kylää, pientä maaseutukaupunkia; ulkomailla Mutta:
Tämän olen käynyt läpi vain sukunimeni vuoksi!
Etunimeni Michael alkaa da-merkillä Nce luki nimellä MA – 舞
舞 う ま う, mau, verbi, jonka muutin Ma: ksi pudottamalla “I” hiraganan ja äänen. Sitten käytin substantiivia, joka luetaan yleensä nimellä ( Hira = よ う ぶ – yohbu, mutta kirjoitin ääntämällä ääntämisen arvioimiseksi, mikä tarkoittaa ”länsimaista tanssia”. Valitsin käyttää vain verbivarren lukemaa MA.
( Hira = ま う), joka tarkoittaa tanssia, siirry rytmisesti musiikkiin (usein sommitetut vaiheetja liikkeet); lepattaa; ympyrä, pyöritä
け る (Keru) verbi ( Kanji = 蹴 る) potkia, lyö jalka.
Siksi etunimeni on samanlainen kuin ”tanssia” potkimalla tai lyömällä liikkeitä jaloillani.
Kaikki tämä vain osoittaakseni, ettei läntisellä aakkosella ole mitään suhde japanilaisiin symboleihin, jotka osoittavat enimmäkseen VAIN konsonantin ja vokaalin, ja kirjoitetaan yksittäisinä kanjina.
MJP. 秘 田村 舞 蹴 る と も う し て お り ま す
Vastaa
Ehdottomasti, kyllä. Japanilaisen kirjoituksen uudistamiseksi ja ”moderniksi” tekemiseksi oli monia liikkeitä, 1800-luvulta lähtien. jatkuu – vähän – tähän päivään asti.
Lopulta, vaikka Korea siirtyi valtavasti sekakirjoitusjärjestelmästä täysin foneettiseen järjestelmään, Japani ei.Tämä johtuu monista syistä, enkä ole varma, voiko mikään selitys koskaan olla täydellinen, mutta tässä on joitain tekijöitä:
- Korealla oli erittäin voimakas ja tehokas paikallisesti kehitetty foneettinen käsikirjoitus, joka edustaa suuri osa korean kielestä yksiselitteisesti. Siihen oli helppo luoda vauhtia siirtyessä kyseiseen käsikirjoitukseen. Sitä vastoin japanilaiset foneettiset hahmot eivät ole erityisen ilmeikkäitä ja jättävät huomattavia epäselvyyksiä, etenkään ilman sanan erottimien käyttöä.
- Korean foneettinen käsikirjoitus nähtiin (ja sitä pidetäänkin) pohjimmiltaan Korean kansallisena aarteena. Japanin foneettinen käsikirjoitus sitä vastoin nähtiin jollain tavalla heikompana ilmaisumuotona – vanhoissa aikakausissa vakava kirjallisuus oli kirjoitettu vain kiinalaisilla kirjaimilla, ja nykyäänkin poliittisessa, sotilaallisessa ja uskonnollisessa kirjoituksessa käytetään yleensä vähän kanaa.
- Kanjit ovat ilmeikkäitä, ja japanin kieli ja käyttö on kehittynyt tämän tosiasian hyödyntämiseksi. Japanilaiset nimet erotetaan usein pienillä kanji-muunnelmilla, jotka menetetään, ellei niitä kirjoiteta kanjilla. Monet kanji erottaa monet tärkeät sanat ja lauseet. En voi kuvitella Yukio Mishiman 午後 の 曳 航 otsikkoa kana-muodossa. Sanakirja olisi edelleen olemassa, mutta se olisi … heikko. Sama koskee yhtä suosikkihaikuistani: か た つ む り 甲 斐 も 信 濃 も 雨 の な か ’.
- Japanin valtio on osoittautunut melko huonoksi kielen hallitsemisessa. Ponnistelut japanin standardoimiseksi ovat tyypillisesti olleet hyvin heikkoja – pitkä tie vakiintuneeseen kana-käyttöön ja hyvät esimerkit japanilaisten puutteellisesta osallistumisesta Unicodeen. Tämän ympäristön vuoksi ei ole yllättävää, että kirjoitussysteemiin ei koskaan tehty suuria muutoksia.
Yhdessä vaiheessa oli jopa jonkin verran tukea roomalaisille kirjaimille siirtymiseen modernisuuden nimissä . Tällainen asia kuoli 1900-luvulla, mutta se elvytettiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen uudistusprosessissa. Vuonna 1946 uutta kanjin standardia edistettiin, ja tuolloin sen katsottiin olevan askel pois kanjista kohti kohti foneettista kirjoitusjärjestelmää; onneksi tämän muutoksen edellyttämä tarkoituksen ykseys ei koskaan toteutunut, ja lopulta jäljellä oli joukko virheellisiä ja puutteellisia kanji-luetteloita, muutamia yksinkertaistuksia tavallisista glyfimuodoista ja muutos foneettiseen oikeinkirjoitukseen, jonka pääasiallinen vaikutus on ollut tehdä siitä hieman vaikeampaa lukea ennen vuotta 1946.
Ja tämä suuri kulttuurinen vaara vältettiin.
Vertaa ja vertaa kiinalaisen kirjoituksen kohtaloa.